Kaikki on pilattu ikuisesti, eli loppupuheenvuoro

(Postasin tämän Otson puolesta teknisten ongelmien vuoksi. -Hannu)

Studio 1 on ollut kaikkea. Viikoittaisten tehtävien vyöryn epätoivosta projektin viimeistelyn riemuun, API:en kahlaamisesta Sokoban-graffojen piirtämiseen. Loppujen lopuksi kädessä on käsitys ohjelmoinnista, ongelmalähtöisestä oppimisesta, ryhmätyöstä ja aikatalutuksesta.

Kun kurssi alkoi, kirosin kurssipalautteessa saakka ”uimaan opettamista pudottamalla sillalta”. Luentoja oli vain muutama ja nekin pelkkää rautalankaa, että mikä tämä attribuutti nyt olikaan. Ensishokin asetuttua oli otettava itseä niskasta kiinni ja opeteltava: ensimmäisen javajohdatuksen kirjahyllystäni luin illassa, Sunin sivut olivat kaverina yö toisensa jälkeen. Toisen ohjelmointityön jälkeen en enää tullut harkkoihin. Kalakirjaan en koskenut enää kuin viimeisessä teoriassa. Projekti meni hyvin. Meillä kulkee suvussa sanonta: kaivamaan oppii kaivamalla.

Seistessäni infon ständillä syksyn abipäivillä ehdin keskustella vanhemman tikkiläisen kanssa, joka kehui Studio-kursseja. Tikillä fuksien huono koulumenestys ja aktiivisuuden puute ovat oikeita asioita. Infolla fuksi tapaa vuosikurssilaisiaan vähintään kerran viikossa ja vaikka ohjelmointi on monelle uusi tuttavuus, koettelemus jaetaan muiden fuksien kanssa joka vaiheessa. Studio 1 ja siihen parissa kohdassa liittyvä matikka muodostavat melkein koko syksyn ja tarjosivat todella konkreettisen tarttumakohdan siihen, mitä opiskelun arjelta voi odottaa.

Kun nyt talvi alkaa kirkastua kevääseen, huomaan, että projekti (http://lawless.wordpress.com/) oli monella tapaa hyödyllinen kokemus. Paitsi, että sai työskennellä suurin piirtein ilman rajoja, oli projektin itsenäinen toteutus suurin ja ainoa itse aikatalutettu ja suunniteltu työrupeama ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Suurin ihmisenä kasvaminen tapahtui kuitenkin ohjelmointiosuuksissa: Yhden ohjelmointikielen tunteminen avaa näkökulman muihin, ja ohjelman kaatuminen palauttaa miettimään tyypillisiä syitä, miksi ohjelma voisi juuri nyt tässä kaatua. Hakulan sanoin: ”Tavallinen ihminen voi ihailla maailman mysteerejä, mutta yhteiskunta tarvitsee ihmisiä, jotka tietävät miten maailma toimii. Ne ihmiset ovat insinöörejä.”